Rahasta nauttisi enemmän, jos sen kuluttamiseen menisi yhtä pitkä aika kuin sen hankkimiseen. E.W. Howe

Kirjoittaminen on tapa puhua joutumatta keskeytetyksi.
Jules Renhard

Sivustakatsojat näkevät usein enemmän kuin pelurit.
Francis Bacon

keskiviikkona, huhtikuuta 28

Kirjaston koneella


Olen kirjaston koneella, kun omani hidastelee. Kuvia, jos haluan laittaa, niin ne joudun laittamaan omalta koneelta.

Onneksi on tämä kirjasto. Täällä voin käydä lukemassa lehdet ja nyt jopa käyttää tätä tietokonetta. Ei ainakaan vielä tarvitse ostaa uutta tietokonetta.

Yhteen työpaikkaan hain, ja ensi viikolla varmaan saa tietää, miten käy. En ole kovin toiveikas, mutta ihmeitänhän tapahtuu. Ihan asiallinen oli tämä pomo, jonka kanssa juttelin. Nykyään kun kaikkiin paikkoihin on niin paljon hakijoita (satoja), niin on vaikea päästä. Riippuu tietysti, mitä etsivät.

No, en ole vielä kirvestä kaivoon laittamassa, mutta realiteetit on hyvä ottaa huomioon.

maanantaina, huhtikuuta 26

Varpunen ja päättämättömyys





Nyt olen asunut tässä talossa viisi vuotta. Ja vieläkään en ole varma, haluanko asua tässä kuinka pitkään. Välillä kun toi huono äänieristys häiritsee sun muu. Asunnosta pidän ja olenkin tottunut tähän. Tämä vaan kun on vanha ja hitaasti korjaavat, niin vieläkin mulla on talvella vähän vilu ja patterit elää omaa elämäänsä.


Eli tämänkin asunnon kanssa on huonot puolet vastaan hyvät. Naapurit ovat alkaneet moikata, mikä on kiva juttu. Ja eilen olin kylässä naapurilla ja katsomassa kirjahyllyä. Taitaa olla vaan liian iso mulle, kun eihän sitä tiedä, josko pienenpään joudun muuttamaan. En osaa päättää, ottaisinko tuon kirjahyllyn vai en, mutta varmaan menee niin, että joku sen ehtii ottaa ja mä sitten harmittelen, että olisinko mun sittenkin pitänyt se ottaa. Tällaista tämä tekee, tämä päättämättömyys.

Tuli muuten naurettua oikein kunnolla pitkästä aikaa. On se jännä juttu, miten joidenkin ihmisten kanssa se on niin luontevaa ja on samanlainen huumorintaju.

Kuva on parin vuoden takaa lokakuussa otettu.


sunnuntaina, huhtikuuta 25

Unesta

Näin viime yönä unta siitä työpaikasta, jossa olin pisinpään. Ihan hirveä painajainen. Olin muka menossa sinne taas töihin ja pomo ei sitten tiennytkään mitään. Otin niitä työpapereita, josta työ tehdään vahingossa kotiin mukaan. Ja kun sitten mietin kuumeisesti, miten saan palautettua ne, ettei pomo huomaa niiden puuttuvan. Ja ahdisti hirveästi.


Aamulla kun heräsin, niin vähän aikaa kesti tajuta, etten olekaan onneksi ollut vanhalla työpaikallani. Huh.

On se vaan jännä, kuinka näitä asioita hyppää uniin ja sitten ihan ihmeissään herää, että onneksi ei ole totta. Onneksi on vaan unta.

Muutenkin näen aika paljon painajaisia. Olen aina nähnyt, pienistä likasta pitäen. Silloin näin unta noidista ja juoksin unissa pakoon pahaa noitaa.

Nykyään kaikenmaailman todelliset asiat sotkeutuvat epätodellisiin. Ehkä käyn näitä asioita näin läpi. Tiedä sitten.

kone...jälkitarkastus... tunnistus...ankat...









Tämä kone vähän hidastelee, kun lämpenee. No, sitten pitää taas pitää taukoa ja en aina muista tulla tänne kirjoittamaan. Eilenkin olin kirjaston koneella vähän aikaa. Tämän koneen tilasta kun en ole varma. Toimii jonkin aikaa, mutta pelkään tämän hajoavan milloin tahansa.


Ja kuinkahan monta kertaa olen täälläkin ollut ja aikonut kirjoittaa. Aina on tullut jokin keskeytys.

Kävin jälkitarkastuksessa tämän olkapään takia. On nuo kirurgit kyllä erikoita sakkia. Hänestä ei kannata mennä yleiseen fysioterapiaan. Että voin jatkaa omalla tyylilläni. No, voinhan mä jatkaa, mutta en ole varma, teenkö oikein. Ja lavan asento on tosi tärkeä hallita ja en itse näe, teenko ihan oikein. Kolmisen kuukautta on mennyt tässä ja kait tämä parenpaan on menossa. Kun vaan muistaa, ettei rehki liikaa ja tekee kuitenkin noita liikkeitä. Motivaatio on välillä hukassa, mutta yritän. Luin jostakin, että osa ihmisistä jättää nämä liikeharjoitteet kesken, kun on liian kivuliasta.


Asiasta tuhanteen pitäisi varmaan alkaa pitää kirjaa kaikista kielteisistä itseäni vähättelevistä ajatuksista, jotka vilahtelevat päivittäin aivoissani. Ja sitten väittää niitä vastaan perustellen ja todisteita etsien. Nyt olen päässyt siihen asti, että tunnistan välillä uskon puutteen itseeni.

Edit: oikeastaan välillä yritän olla ajattelematta. Joskus vaan huomaan palaavani vanhaan ja vähätteleväni itseäni. On vaikea antaa itselleen tunnustusta edes niistä asioista, joita oikeasti tietää osaavansa. Tosin huomaan itsessäni edes joskus pilkahduksen toivosta. Se on edistystä, se.


tiistaina, huhtikuuta 20

vuohen kujeet ja testailuja...





Kiitos kyselyyn osallistujille. Itseäni nimittäin on välillä häirinnyt, että en ole päässyt tuoreiden kirjoitusten listaan.


Kirjasto on taas koluttu ja lainasin dekkarin ja pari leffaa. Samalla kyselin vähän tietokoneesta ja sain taas kerran hyviä neuvoja. Olin unohtanut, että koneet keräävät polyä esim. tietokone ja välillä on hyvä imuroida, josko sitten toimisi paremmin. Kokeilen vaikka mitä, jos vaan voin siirtää uuden tietokoneen ostamista, jos sitä uutta sitten mistään edes saan.


Samalla mulla on myös menossa ruokavaliouudistuskokeilu. Mulla on ollut sellaista epämääräistä mahakipua, turvotusta ja muuta mahahäikkää ja nyt kokeilen olla ilman vehnäjauhotuotteita (eikä ruisjauho- tai ohratuotteitakaan). Ostin riisikakkusia leivän korvikkeeksi. Ovat vaan vähän puisevia, mutta mitäpä sitä ei kokeilisi terveyden eteen.


lauantaina, huhtikuuta 17

keltaista ja liilaa...






Viime vuonna näihin aikoihin. Aamulla kävellessä etsin kevään merkkejä. Ei löytynyt. Piti lainata viime kevättä.
Onneksi on jo tämän päivän lenkki tehtynä. Kevään tuuli ei houkuta ulkoilemaan. Laiskottaa ja jään nyt kotiin.
Kirjastossa kävin kääntymässä. Pari lehteä luin, mutta kirjoista ei iskenyt oikein mikään.





keskiviikkona, huhtikuuta 14

puutarhuri ja kunpa... Orkideani...


Kuvina mun Orkidea, jonka väristä pidän.


Tulipa mieleen, että mun isä halusi musta Hortonomin. Mulle olisi kyllä riittänyt puutarhurin koulutuskin, mutta sattuman kautta musta ei tullut kumpaakaan vaan erikoistuin toimistoalalle. Joskus mietin, olisiko musta tullut onnellisempi, jos olisin nyt puutarhuri.
Ja kyllä ihminen näköjään voi muuttua iän myötä. Mä nimittäin olin nuorenpana reippaampi ja urheilullisempi, mutta koulussa taas vetäydyin itseeni, kun jouduin kiusaamisen kohteeksi. En yleensä puolustautunut. Kait halusin kääntää toisen posken tai vaan jähmettäydyin, vetäydyin maailmasta. En siis uskaltanut reagoida tai suuttua.
Vieläkin mussa on tuota vikaa, mutta reagoin jo vähän enemmän ja uskallan silloin tällöin näyttää suuttumukseni. Koen kyllä muuten olevani oma itseni, mutta voimakastahtoisten ihmisten seurassa annan liian helposti periksi, vaikka riippuuhan se tietysti asiasta. Kunpa vaan voisi olla sellainen, mikä sopii itselle, tietysti muita tahallaan loukkaamatta.

tiistaina, huhtikuuta 13

aina ja ikinä...


Mun ajattelulukkiutumassa on sellainen ajatus, että miksi kaikki laitteet hajoavat aina yhtäaikaa. Huomaa sana, aina. Sitä on kiva käyttää ja kuvitella, että aina käy näin.

Siinä mielessä mulla on ollut huonoa säkää, että jo kolmas tietokone on susi. Siis sellainen huono kappale, joka ei vaan kesta, vaikka ei ole halvimmasta päästä.

Ja tässä tilanteessa se uuden hankkiminen on haastavaa, kun ei ole ylimääräistä rahaa. Ja tietokonetta tässä työn etsinnässä sun muussa tiedon etsimisessä tarvitsen. Tuntuu jotenkin raskaalta ajatella juoksevansa päivittäin varaamassa kirjastosta koneen käyttöön. Lieko siellä tilaakaan. Tosin en ole vielä kokeillut.

Samaten mun housutilanne on huono. Tällä hetkellä kolmet farkut ovat rispaantuneet käyttökelvottomaan kuntoon. Ne on siis kerran jo paikattu, mutta päivittäisessä käytössä eivät ole kestäneet. Mä kun kulutan vaatteeni todella loppuun. Olisi siis pakko mennä ostamaan farkut, vaikkei ole varaa.

Tässä voisi ajatella, että en opi ikinä hoitamaan hyvin raha-asioitani. Vaikka olen välillä lepsunut rahojeni käytössä, niin ikinä sanaa ei kannata käyttää. Pitäisi ajatella niitä kertoja, kun olen onnistunut hoitamaan asiani hyvin, välttämään ostokiusauksen ja maksamaan laskun ajoissa. Niitäkin kertoja on.

maanantaina, huhtikuuta 12

orvokki..puolivuosisata..tunneoppi...









Ensim-

mäiset kukat on laitet-

tu parvekkeelle.

Viisi Orvokkia ja kolme Tähtisilmää koristavat kauniisti laitettua parvekettani. Viltti vaan alle ja nauttimaan löhöilystä ja kasveista. Aurinko hellii ihanasti ja odotan kesää. Yritän elää tässä hetkessä ja muistaa, että kesä tulee joka kerta.

Saa näihin mun puolivuosisatasynttäreilleni nähdä vähän vaivaa, että keksii jotakin, kun suku on hyljännyt ja ystävätkin perhe vienyt mennessään.



Mulla on projekti menossa. Yritän huomata, milloin näen asioissa sen synkän puolen. Siitä ei ole takuita, että pystyisin maailmankuvaani muuttamaan, mutta ainahan voi haaveilla ja tunneoppia.

Helsinki -kuvia... tätä arkea...





Otin viime vuonna tästä kirkosta kuvan ja nyt en muista nimeä. Toinen kuva on sateinen päivä Hesassa. Kumpikin taitaa olla viime vuodelta.



Sattui käymään niin, että housut repesivät ja nyt mulla ei ole enää sopivia housuja. Eli pitäisi lähteä ostamaan uudet farkut. Espritin vaatteista pidän, joten tälläkin kertaa taidan ostaa heidän farkut.


Tänään olisi kanssa aikomus käydä Plantagenissa, jos muistan nyt oikein. Ehkä ostan jonkun rehun ja jonkun purnukan, mahdollisimman vähän kuitenkin.


Ja vaikka luenkin mieluusti muiden blogeja, niin olen kommentoinut aika vähän. Laiskottaa niin paljon. Ja toisaalta en aina tiedäkään, mitä kommentoisi.

sunnuntaina, huhtikuuta 11

ristiriidoista ratkaisuihin... tai sitten ei...




Barry Johnson:





  • ristiriitatilanteissa näkyy toiminnan kehämäisyys


  • on itseään ruokkiva kehä


  • siinä on kummallinen olo


  • ihmiset saattavat alkaa tehdä kiihtyvällä vauhdilla sitä, mistä haluavat päästä eroon, ja yritys korjata ongelmaa vain pahentaa sitä


Tapoja yrittää ratkaista ristiriitoja on monia.





  • tunnistaa ongelmatilanteen


  • paikallistaa ja määrittelee ongelman


  • miten oma toiminta liittyy ristiriitatilanteeseen


  • toisen näkökulman tarkastelu


  • millainen vuorovaikutustilanne on, toistammeko näkemyksiämme eli silloin asia ei etene


Joskus on tosiaan huomannut, että tilanne on jumittunut paikoilleen ja mitä tahansa tekeekin, niin melkein pahentaa vain tilannetta omalla toiminnallaan.

Jos otan esimerkin tuosta raskaasta työpaikasta, niin mun oli ja on vieläkin vaikea katsoa toisen näkökulmasta. Tulee heti vihainen ja ärtynyt olo. Silloin en edes tajunnut olla vihainen, mutta nykyään olen.

Nyt jos olisin siinä tilanteessa, olisin varmaan toiminut toisella tavalla. Tosin lopputulos olisi voinut olla yhtä huono.

Jos olisin tehnyt niin kuin tämä häirikkö tahtoi, eli vaihtanut paíkkaa ja jutellut niitä näitä kovatahtisen työn ohessa, niin hän olisi varmaan jättänyt mut rauhaan, mutta en halunnut enkä pystynyt. Pattitilanne siis.

Toisaalta jos mun pitäisi yrittää ymmärtää häntä, niin hänelle kaikki uudet ihmiset ovat uhka ja hän puhuu tasaisesti pahaa kaikista, joten ei kait se ollut henkilökohtaista.



lauantaina, huhtikuuta 10

hyvä, ettei tuollainen pariutumistapa ole pakollinen...


Tulipa seurattua tuota Maajussille morsian -ohjelmaa. Ekan kerran seurasin koko satsin, kun tässä itse sinkkuna aina välillä kaipaa sitä toista, vaikka kaikkeenhan tottuu, tähän sinkkuiluunkin.

Tuli mieleen, että onpa ihmiset rohkeita, kun menevät televisioon omia parisuhdekiemuroita kokemaan ja puimaan. En kyllä uskaltaisi. Saati sitten, että kestäisin tuon kilpailuasetelman. Ole siinä sitten se toinen tai kolmas ja yritä muutamassa minuutissa tehdä hyvä vaikutus.
Entä sitten kun saat olla se kahdesta ehdokkaasta toinen. Yrität samalla tutustua mieheen ja kestää, että toinen miettii siinä samalla, kummasta hän pitää enemmän. No, eihän siinä mitään, jos ei itse ole niin kiinnostunut, mutta entä jos on. Vähänkin jos on mustasukkaisuuten taipuvainen, niin voi nähdä punaista, enkä tarkoita väriä vaan tunnetilaa.

Siis musta ei olisi tuohon, vaikka kuinka olisi kiva tavata se oma maajussini ja muuttaa maalle. En vain pystyisi mitenkään olemaan kameran edessä oma itseni ja kilpailemaan toisen huomiosta. Hyvä, ettei tuollainen pariutumistapa ole pakollinen.

perjantaina, huhtikuuta 9

sattuipa tässä niin...





Sattuipa käymään niin, että en muista toisen, varakoneen salasanaa. Se kone on muksulleni, mutta hän ei ottanut sitä mukaan, kun pieneen yksiöön ei mahdu pöytäkonetta. Nyt mulla olisi toinenkin kone, kun tämä pääkone puhisee ja pihisee enkä tiedä, josko lakkaa toimimasta. Sitä toista konetta ei vaan saa auki ilman salasanaa. No, voihan nenä.


Tänään kanssa katsoin ohimennen työpaikkoja ja löysin sitten yhden. Sain päähäni soittaa sinne ja sain pomosta mukavan ja asiallisen kuvan. Ja lupasin lähettää hakemukseni puhelun jälkeen. No, kun hän näkee mun työhistorian, niin ehkei sitten ole kiinnostunut, vaikka mistä sitä ikinä tietää.

Tässä työttömänä ollessa pitäisi jotenkin pitää toivoa yllä ja uskoa, että työpaikka voi vielä löytyä. Välillä uskon ja välillä taas en, varsinkin kun nyt on muutenkin kova työttömyys.

Pitäisi keksiä sellainen rutiini ja päiväjärjestys, että töihin palaaminen olisi helppoa. Ettei totu liikaa tekemään oman tahdon mukaan, kun se ei sitten työelämässä ole mahdollista.


keskiviikkona, huhtikuuta 7

tuloa ja menoa....hevoskuvaa



On tämä erikoista tämä elämä. Ensin tulee positiivinen yllätys, kun maksamani lainan vakuutus kannatti. Koska olin pitkään sairaslomalla olkapääni takia, niin vakuutus maksoi lainani pois. Siis yksi huoli tällä hetkellä vähemmän. Tosin se on vain pisara meressä.

Sitten taas toinen yllätys. Saan taas ansiosidonnaista, mutta siitä menee veroa 20 prosenttia. Joten saan nyt melkein satasen vähemmän käteen kuin viime vuonna. Eli pitäisi päästä töihin, edes vähäksi aikaa, että saisi vähennykset käyttöön.

On se erikoista, että jos nyt olisin töissä, niin multa menisi vähemmän veroa ja saisin siis rutkasti enemmän rahaa. Ja kun saan etuutta, niin veroa maksan ja paljon. Jossakin on vikaa ja rutkasti, hm.

maanantaina, huhtikuuta 5

insinöörin tytär siivoaa...




Eilinen ilta kului siivotessa. Oli kyllä vaikea aloittaa ja vieläkään ei ole täysin valmista, mutta on suurpiirteisen siistiä. Kyllä siinä kuului alussa ärräpäitä, kun aloitin. Siivoamisen aloittaminen, jatkaminen ja loppuunsaattaminen on kyllä aina yhtä turhauttavaa. Siinähän seisot jätesäkki kädessä ja pyörittelet papereita ja muuta sälää ja valmista ei meinaa tulla millään, korkeintaan hermot menee. Miten ihmeessa siivoamisesta voi pitää? Kyllä mäkin pidän lopputuloksesta, kun saa vähän siistimmäksi, mutta itse prosessista en meinaa tykätä millään. Ja se päättäminen, mihin laittaa mitäkin, että ne myöhemmin löytäisi ja mitä laittaa hukkaan.



Olen insinöörin tytär, mitä ei ihan heti uskoisi. Tosin isälläni on taiteellinen puoli ja insinöörimäinen puoli, mistä olen ehkä perinyt kummastakin puolet. Kun voisi itse päättää, mitä perii vanhemmiltaan. Sitä kun luulee, että osaisi tehdä paremman koktaalin.



lauantaina, huhtikuuta 3

runoke... ruusumuotoilu...

Täällä kuu,
aurinko huutaa,
yö itkee.
          On hiljaista.

Täällä taivas,
pilvet huutavat,
puut itkevät.
          On hiljaista.

Täällä minä,
äidit huutavat,
isät itkevät.
           On hiljaista.

perjantaina, huhtikuuta 2

kuvamuotoilunaama... tästä tämä lähtee

Kuvien tekeminen alkaa taas sujua. Joitakin kuvamuotoiluja olen tänään saanut aikaiseksi. Eli tämäkin puoli palautuu. Tuntuu vaan siltä, että tässäkin maailmassa on niin paljon uutta ja opittavaa.

Vielä kun tulisi intoa lähteä kävelemään, niin alkaisi vielä enemmän tuntua omalta itseltä. Mutta pikkuhiljaa olkapäät paranevat ja alan jaksaa tehdäkin jotakin. Ja saan sentään nukuttua. Ei kait pitäisi vaatia itseltään liikaa, mutta haluaisin olla pirteä ja liikkuva.

Edelleen tämän asunnon järjestely odottaa inspiraatiota. On vaan niin hirveän vaikea pakottaa itsensä siivoamaan tätä sälää. Kerään tässä voimia ja inspiraatiota ja kyllä mä joku päivä tempaisen. No, sitä odotellessa teen itseäni kiinnostavia asioita kuten kukun netissä tai pelaan strategiapelejä tai katson leffoja tai luen kirjaa.


torstaina, huhtikuuta 1

perusruokaa ja pajunkissoja....

Vaikea oli löytää tälle vuodelle pajunkissoja. Viime vuonna taas tähän aikaan luonto oli aika paljas. Joten kuva on viime vuodelta.

Pääsiäiseni taitaa mennä rennosti. Vielä on suunnitelmat avoinna.

Sammakko ja Rönsylilja viimeisessä kuvassa. Siinä mun pääsiäiskukkanen.