Kuvina mun Orkidea, jonka väristä pidän.
Tulipa mieleen, että mun isä halusi musta Hortonomin. Mulle olisi kyllä riittänyt puutarhurin koulutuskin, mutta sattuman kautta musta ei tullut kumpaakaan vaan erikoistuin toimistoalalle. Joskus mietin, olisiko musta tullut onnellisempi, jos olisin nyt puutarhuri.
Ja kyllä ihminen näköjään voi muuttua iän myötä. Mä nimittäin olin nuorenpana reippaampi ja urheilullisempi, mutta koulussa taas vetäydyin itseeni, kun jouduin kiusaamisen kohteeksi. En yleensä puolustautunut. Kait halusin kääntää toisen posken tai vaan jähmettäydyin, vetäydyin maailmasta. En siis uskaltanut reagoida tai suuttua.
Vieläkin mussa on tuota vikaa, mutta reagoin jo vähän enemmän ja uskallan silloin tällöin näyttää suuttumukseni. Koen kyllä muuten olevani oma itseni, mutta voimakastahtoisten ihmisten seurassa annan liian helposti periksi, vaikka riippuuhan se tietysti asiasta. Kunpa vaan voisi olla sellainen, mikä sopii itselle, tietysti muita tahallaan loukkaamatta.
Ihanan väriset kukat tuossa orkideassasi. Voihan sitä vanhemmiten vaihtaa alaa, moni haluaisi vaihtaa toisenlaisiin hommiin, onko mahdottomuus ottaa uusi suunta.
VastaaPoistatia, itsekin pidän tuosta Orkideasta. Sen hoito voi vaan olla haasteellista.
VastaaPoistaKyllä mä olen miettinyt kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, mutta täysin uutta alaa ei kait kannata opiskella. Pitäisi olla sitä työkokemusta siitä alasta, että pääsisi töihin. Katselen kyllä lisäkoulutusmahdollisuuksia ja muutenkin jotakin uutta, hm.