Robin Hood.... huokaus...

No, eilen tuli sitten katsottua tuo Russel Crowen Robin Hood. Jos odottaa perinteistä Robin Hood -tarinaa, niin joutuu pettymään. Jos taas katsoo tarinaa ja toimintaa ja Russel Crowe:ta, niin leffa on viihdyttävä.

Mahtavat maisemat, Gladiaattorista tuttu musiikki ja puvut ja puitteet vievät mennessään. Ja Russel Crowe. Hän on mies isolla M:llä. Hänessä on sellaista voimakkaan miehen ja herkän sisimmän sekoitusta ja ne silmät. Siltä hän siis näyttää, mutta mikä lienee totuus. Leffa sai mut taas kaipaamaan sitä toista. Huokaus.

Eihän mulla varaa olisi mennä leffaan tai sen jälkeen kahville. Tosin jos rahaa ajattelisin, niin tällä hetkellä en voisi oikein tehdä mitään. Ja ei kait sekään ole hyvästä, homehtua aina kotona.

Pilvimuodostelmia taivaalla...menossa...

Taivaalla on välillä kauniita muodostelmia ja värejä.

Tässä toisessa kuvassa näen siivet tuolla pilven päällä.

Pitkästä aikaa olen menossa Hesan keskustaan elokuviin. Lähdetään katsomaan Robin Hoodia, missä on Russel Crowe pääosissa. Tosin on vaikea kuvitella lihaksikasta Russelia näppäränä Robinina.

Kesäkuukin on kohta käsillä ja kesäkin on tulossa. Ilmat ei pahemmin helli, mutta luonto sitäkin enemmän.

Keltaista Kehäkukkaa ja kakkuja on kiva pilata...

Keltainen kukkaväri oli tänään mieleen, joten laitoin nämä kukkakuvat. Kehäkukkakin voi näyttää kesäisen kauniilta.

Tein eilen kuivakakun, joka meni mönkään. Nämä mun kuivakakkukokeilut on vertaansa vailla. Vaikka kuinka usein tekisin, niin aina välillä saan kyllä katastrofin aikaiseksi. Ihme, että kouluaikoina mulla oli kotitalous 8.

Kokeileva kokki kokeilee joskus sellaisia yhdistelmiä, mitkä ei vaan maistu hyvältä. No, onneksi tytär asuu omillaan eikä joudu mun ruokakokeilujen uhriksi. Mun kaltaisten ihmisten takia on varmaan keksitty nuo puolivalmiit ja valmiit einekset.

Jatkan kuitenkin kokeilujani ja ehkä jossakin vaiheessa onnistumisprosenttini on enemmän kuin epäonnistumiseni. En vaan osaa antaa periksi vaan kokeilen ja kokeilen.

Onneksi en ole jäänyt keittiöön töihin. Voisi siinä asiakkaiden naamat vähän venähtää, kun eivät ikinä tietäisi, mitä saavat syödäkseen.

Valokuvatorstain 168. haaste

Valokuvatorstain 168. haaste on Viesti. Löysin tämän viestin kävelyreissultani. Toivottavasti kohde saa myös tietää viestistä.

Mielikuvaharjoituksella laskuista eroon.., häh?

Tässä kyllä huomaa, että päässä pyörii vaan yksi ajatus ja se on tämä velkataakka. Vaikea kirjoittaa muusta, kun päässä pyörii laskut ja ulosotto vaanii ovella. Onneksi vielä ovella, mutta joku päivä voi jo päästä ovesta sisään.

Luin tässä naisesta, joka oli alkanut laihtua hypnoosin avulla ja mielikuvissaan oli tehnyt harjoituksia ja siis kuvitellut laihtuvansa. Oli siis tepsinyt, vaikka aluksi nainen ei ollut oikeasti liikkunut. En kyllä pidä hypnoosin ideasta, mutta jospa tuossa tarinassa olisikin meikäläisen laskupinon vähentäjä. Kuvittelen siis mielikuvissani laskupinoni vähenevän ja rahani lisääntyvän, niin eiköhän ala jo tapahtua. Ehkä aivoni keksivät uusia keinoja ansaita rahaa ja hermoyhteydet vilkastuvat.

Jos nyt aloitan, niin milloinkahan pitäisi tulosten alkaa näkyä. Ja menisiköhän ulosottajalle läpi, kun kertoisin mielikuvissani jo maksaneeni laskun?

Orvokkia, Mandariinisorsaa... sitä itteensä...

Laitoin jo aikoja sitten nämä Orvokit parvekkeelle. Melkein pallellutin ne, kun oli välillä niin kylmää. Nyt näyttävät kasvavan ihan kivasti.


Lenkkiä kun tehtiin, niin lammella tuli tämä Mandariinisorsa vastaan. Palajaa kuulema joka vuosi samaan paikkaan. Ja on kuulema uros.

Mä yritän olla ajattelematta laskupinoani. Josko ne katoisivat, kun ei niitä mieti. Tykyttävät kyllä takaraivossa koko ajan, joten ei taida tämäkään keino toimia. Pitäisi muuttua rahaksi tai kasvattaa rahapuu.

Yritän ottaa päivän kerrallaan, mutta helppo taito se ei ole. Pelkään koko ajan, että tämä korttitaloni romahtaa ja sitten ollaan velanviemiä.

Yhtenä päivänä ankka kun muni...

Näinä lämpiminä päivinä tekee mieli ottaa päiväunet. Mallia näyttämässä ankat.

Kerrankin oli helppo ottaa eläimestä kuvia, kun oli ihan paikoillaan.

Ja palkinnoksi odotukselle näin vielä ankan munan. Eipä ole näinä vuosina tullut vastaan, vaikka olen kuinkakin usein tuolla käynyt.

Tietokoneeni kestää vähän aikaa käyttöä ja yritän nopeasti tässä hoitaa asiani ja tulla tänne kirjoittamaan ja ennen kaikkea laittamaan kuvia, kun kirjaston koneelta en voi sitä tehdä.

Taidan lähteä taas vähän ulkoilemaan niin kauan kuin tätä hyvää liikuntavirettä kestää. Mulla kun tämä on välillä kausiluonteista ja joskus sitten väsyttää niin paljon, ettei jaksa.

varjokuvaa ja sydäntä...

Nykyään on hauska ottaa näitä varjokuvia. Ja katsoa, miltä sitä näyttääkään.

Tuli matkalla vastaan tämä puu ja siinä joku oli vannonut rakkauttaan. Olishan se romanttista saada oma nimensä puuhun. Jonkun Esan olen joskus tuntenutkin.

Siis pitikö vihan tunteita ilmaista...?

Eilen mietin syntyjä syviä suuttumuksen kannalta. Olen aina ollut vähän hämilläni, että pitääkö suuttua ja jos pitää, niin pitääkö se sitten purkaa jotenkin. Sitähän sanotaan, ettei saisi pitää sisällään suuttumustaan. Ettei sekään ole kropalle hyväksi.

No, kroppani onkin niin täynnä kaikenmaailman kolotuksia ja varsinkin stressikolotuksia. Ihme, ettei ole tullut vatsahaavaa tai muuta mahaongelmaa.

Ai niin, eksyin taas muille maille. Suuttumisestahan mun piti kirjoittaa.

Tuossa lukemassani kirjassa taas oli tutkittu, että vähentääkö suuttumuksen ilmaiseminen vihan tunnetta. Siinä oli sitten puhkuttu ja riehuttu, mutta hetken kuluttua oli jopa vihaisuus lisääntynyt.

Joten eipä taida vihan ilmaiseminen auttaa sen pois saamiseksi.

Enpä vieläkään tiedä, pitääkö mun ilmaista vihaisuuttani vai en.

Perhosilla läheinen hetki....

Laitoin paremman perhoskuvan ensiksi. Välillä pääsee tarpeeksi lähelle.

Pääsin näköjään seuraamaan perhosten kosiopuuhia. En vain heti tajunnut, että kaksi perhostahan siinä on ihan lähekkäin.

laskuahdistusta ja elonmietintää...

On taas tuo nukkuminen hakusessa, kun laskut ja tämä tilanteeni painaa. Tänäänkin heräsin ennen klo 07:00. On kuuma ja laskut pyörivät päässä.

Ja pitäisi keksiä jostakin tulonlähde. Olisi myös hyvä päivittää tuo hakemukseni, kun kuulema viisikymppiset hakevat eri tavalla töitä kuin nuoremmat. En ollut ajatellut asiaa, mutta pitääpä katsoa.

Onneksi olen sentään voinut purkaa ahdistustani liikuntaan. Olen tehnyt pitkiäkin lenkkejä ja ollut ulkona. Miten voikin asiat painaa vähemmän, kun on poissa kodista. Täällä asiat alkaa pyöriä kehää ja en keksi niihin kunnon ratkaisua.

Olkapään paraneminen etenee ja kestää jo jonkin verran rasitustakin. Vielä en voi vasemmalla olkapäälläni nukkua, mutta toivottavasti jossakin vaiheessa.

Tuomarinkylän kevät.... väitteet...

Kaunis pikkuinen huvimaja löytyi tuolta Tuomarinkylän kartanon alueelta. Istuin puistossa penkillä ja annoin tuulen tuivertaa hiuksiani.

Tuttu päärakennus, jossa taitaapi olla museo. Se oli auki, mutta en saanut mentyä sisään. Ehkä sitten joskus.

Tuossa lukemassani kirjassa oli juttua siitä, että aakkosten alussa olevat nimet tuovat menestystä kantajilleen. Itse olen ollut puolivälissä ja keskinkertaisesti olen koulussa menestynyt, joten lieko väitteellä pohjaa.
Ja kuulema esikoiset perheessa menestyvät myös paremmin, kun vanhemmat haluavat ja jaksavat panostaa ekaan lapseen. Tuosta en ole ihan varma, koska olen taas joltain kuullut, että eka lapsi oli "harjoituskappale", kun kaikki eteentulevat asiat olivat uutta. Että vasta toisen muksun syntyessä osasi suhtautua rauhallisemmin asioihin.

Puro vie kukon luo...

Pieni puro tuli vastaan ja otin siitä kuvan. Muuta vettä ei tässä lähellä olekaan.

Meillä oli tuijotuskilpailu kukon kanssa. Katsoi mua kyllä niin uteliaasti, että en viitsinyt ihan lähelle mennä. Onneksi oli aita välissä.

Kolme kappaletta kukkoja ylväästi asteli ja hallitsi tilaa. Meillä maalla kun oli kanala, niin muistan sieltä vain ne kanat.

Niiden touhuja on mielenkiintoista katsoa, mutta en ole ainoa. Näin lämpiminä päivinä tuolla käy tosi vilske, kun lapsiperheet on liikkeellä. Näköjään muutkin kaipaavat luontoa ja eläinten vilinää.

jääkö ideat elämään....

Leo Tolstoi: "Me emme rakasta ihmisiä niinkään siksi, että he ovat tehneet meille palveluksia vaan siksi, että olemme itse tehneet niitä heille."




Luin taas uutta kirjaa: Richard Wiseman, Minuutissa muutokseen. Kun illalla luin tuota kirjaa, niin päässä pyöri vaikka mitä hienoja oivalluksia. Nyt aamutuimaan puolet ideoista on valunut pois. Illalla ei saa vaan aikaiseksi kirjoittaa ideat selkeään muotoon ja aamulla ei taas ideat lennä. Mikäköhän olisi tuolle ratkaisu. Ken tietää.

Tuossa kirjassa mainittiin juoruilun hyvät ja huonot puolet. Jos esim. kertoo kolmannelle osapuolelle jotakin negatiivista jostakin ihmisesta, niin tämä kolmas siirtää sen sinuun. Ja jos taas kertoo toisesta jotakin positiivista, niin ihmiset yhdistävät sen sitten sinuun.

Ja tuossa oli myös mainittu sympaattisuus ihmisesssa. Jos ihminen tekee asiat täydellisesti (siis niin täydellisesti kuin jotkut vaan voivat), niin muut eivät pidä häntä sympaattisena. Hän on siis liian täydellinen. Mutta jos hän esim. mokaa jotenkin, niin silloin ihmiset pitävät häntä inhimillisenä, siis sympaattisena.

Kait sitä samaistuu helpommin epätäydelliseen ihmiseen kuin sellaiseen, joka osaa asiat todella hyvin.

Tuossa kirjassa on paljon esimerkkejä ja tutkittuja tilanteita, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Paljon siinä on vaan asiaa, mitä ei kertalukemisella pureksi. Joutuu taas miettien lukemaan. Kun vaan tulisi sellaisia kestäviä ideoita, etteivät jää sellaiseksi tähdenlennoiksi.

Tipuset...

Otin lämpimän ilman kunniaksi pari kuvaa tipuista. Pitää lätkäistä nämä äkkiä ennen kuin tämä kone alkaa taas puhista ja uhista. Ei se toiminut se mun hieno idea. Kyllä tämä näköjään puhisee, ainakin aamupäivällä. Ehkä tässä muisti on lopussa tai mikä lie.


Kuvassa takana näkyvä kana voi huonosti. Kävi sitä oikein sääliksi. Voisivat kyllä hoitaa sen kuntoon tai sitten lopettaa, ettei tarvitse vertavuotavana kärsiä.

Raikkautta tietokoneelle...

Mä en uskalla viedä tietokonettani korjaamolle. Mun säkällä ne kuitenkin päivittävät sen taas niin, että kaikki tärkeä tieto häviää ja olisi se homma laittaa taas kuvat ja tiedot tuonne takaisin.

No, hätä ei ole tämän näköinen. Otin tuulettiminen tietokoneen viereen ja tuossa se tuulettee meikäläisen ja tietokoneen samalla. Saadaanpahan kumpikin raikaista ilmaa näin lämpimän ilman kunniaksi. Ja tämän idean sain meidän lähikirjastossa käydessä. Mukava kirjastovirkailija oli sitä mieltä, että tietokoneeni tuuletin voi olla viallinen. Näin sitä korjataan vikaa ihan kotikonsteilla.

Perhoset kesän tuo...

Perhosista tulee mulle aina mieleen kesä. Sen kunniaksi ja myös siksi, että ovat luvannet lämpimänpää ilmaa, laitan nämä perhoskuvat.









Tänään on onneksi menoa, etten jää kotiin istuksimaan. Pitää aina keksiä jotakin, että tulisi lähdettyä lenkille.

Näissä kolmen vuoden kivuissa tottui liikkumaan vähemmän, niin nyt on sitten tekeminen, että uudestaan löydän liikkumisen ilon.

numerot vaan kasvaa...

Synttärit ovat takana ja oli kyllä oikein mukava synttäripäivä. Oltiin keilaamassa ja sain jopa parit kaadot. Siitä oli pitkästi aikaa, kun olen viimeksi keilannut ja kesti vähän aikaa löytää sellainen oikea rytmi. Ja kourut tulivat tutuiksi.


Ikä on vain numeroita niin kuin joku on sanonut. Tässä mulla numerot vaan kasvaa, mutta en huomaa mitään selvenpää ero edellisiin numeroihin.


Ehkä mä kuulun niihin ihmisiin, jotka vanhenevat sitten kerralla. Joku aamu, kun herään ja menen vessaan, niin kuuluu kääk, kun en tunnista itseäni peilistä. Tai sitten se ei mene noin. Rypistyy ja lihakset katoavat vähitellen.

Tai sitten sitä on sellainen supertäti vanhenpana. Ehkä mä sitten piristyn enkä ole niin väsynyt vaan jaksan tehdä kaikkea.

Huh huh, mikä homma

Kävin eilen etsimässä uusia housuja. Välillä meinasi tulla tällainen tunne.


Monen monet housut tuli taas kokeiltua ja meinasi usko loppua uusien housujen löytymiseen. No, ei tässä muuta kiirettä, mutta reiät näissä päällä olevissa housuissa oikein kasvoivat silmissä.


Näihin sitten päädyttiin ja olen tyytyväinen. Kivat yksityiskohdat näissä on. Pitkään aikaan kun ei ole ostanut farkkuja, niin on ihan pihalla muodista. Paljon oli niitä tylsiä perusfarkkuja tai sitten niin matalavyötäröisiä, etteivät pysy jalassa.

Tummat silmät... omakuva...

Pieni tyttö syntyi tää
kiloja paljon ja pituutta vain.

Tummat silmät tutkivat maata
ihmeitä löytyi ja iloinen mieli.

Kasvoi suureksi ja ihmetteli vain
elämää nähnyt puolivuosisataa.

Hyvillä mielillä aamulla nousi
lapsen uteliaisuus valtasi mielen.

Ankkojen kosiorituaali ja kymmenen asiaa minusta...

Kameralla otettu video ankkojen kosiorituaalista.

Kymmenen asiaa minusta:

• olen ujo, mutta puhelias. Yleensä ihmiset eivät usko, että ujo ihminen puhuu tosi paljon innostuttuaan.
• en ole ikinä pitänyt siivoamisesta. Tosin nykyään siivoan jo jonkin verran. Tavaroille paikan löytäminen on joskus tosi vaikeaa. En keksi millään.
• äitiys on vaikein matka, mitä olen tehnyt. Tosin aikuisen lapsen äitinä oleminen ei ole ihan niin vaikeaa. Tosin siinäkin on omat haasteensa.
• lapsena pidin enemmän ulkoleikeistä kuin nukella leikkimisestä.
• olin nuorena poikatyttö. Nykyään musta on kiva välillä laittautua.
• vaikeista asioista kirjoittaminen on aina ollut helponpaa kuin niistä puhuminen.
• olen välillä liian kiltti. Tosin nykyään olen yrittänyt opetella siitä pois.
• postin tuleminen on päivän raskain hetki, varsinkin jos tulee laskuja.
• olen aina viihtynyt myös yksin.
  
• olen heikkona lihaksikkaisiin ja sopusuhtaisiin fiksuihin miehiin.
  

Huolet hyppäävät mahanpohjaan...ollapa huoletoon tipu

Taas aika kului niin nopeasti, etten huomannutkaan. Vappu meni onneksi ja en viettänyt sitä mitenkään erikoisemmin, mutta vappu ei sentään aiheuta ahdistusta kuten esim joulu.

On kyllä vaikea keskittyä elämään tätä hetkeä. Helposti antaa huolille vallan ja varsinkin mahanpohjassa sen tunnen. Sinne mun huoli menee, mahanpohjaan. Silloin kun on vähemmän huolia, niin mahani voi paremmin. Nykyään yhä voimakkaanmmin kroppani kertovat mulle, milloin joku huoli vaivaa. Ja noita rahahuolia kun ei ratkaista edes niin nopeasti, sillä millä sitä maksaa, jos ei ole rahaa. Joten tämä velkakorttitalo pysyy vielä jotekin pystyssä, mutta kyllä se taustalla tietty vaivaa.

Kyselin tuossa, kuinka moni haluaisi elää jonkun toisen elämää. En itse ehkä kokonaan haluaisi jonkun toisen kenkiin, mutta joskus olisi kiva edes käydä kääntymässä ja nähdä, millaista toisen elämä on. Ehkä omakin elämä tuntuisi sitten toisenlaiselta.