On tämä elämä välillä uskomatonta. Nyt tämä tilanne tuolla kerrostalossani on laukaissut mulla sellaisen ihmekäyttäytymisen. En jotenkin osaa enää rentoutua asunnossani. Yritän olla mahdollisimman hiljaa ja on vaikea tehdä mitään, mistä tulee ääntä. (Tosin en tykkää muutenkaan sellaisista kolina- tai paukausäänistä. Ne viiltävät korvia. Pitäisi varmaan kouluttaa nämä korvani kestämään erilaisia ääniä. Olen lukenut, että jos on kuulossa vikaa, niin äänet viiltävät. Aika ristiriitaista.)
Jotenkin tuli sellainen outo olo, kun on puhelimessa äidin kanssa, niin aletaan koputtaa tai sitten toi tietokone. Tuntuu jotenkin, että tämä tilanne tuli oudoksi, kun tuohon vierusnaapuriin muutti tuo laulava ja rummuttava naapuripariskunta.
Nyt sitten välttelen asuntoani ja yritän siellä ollessani olla mahdollisimman hiljaa. Olen nimittäin joskus lapsuudessani ja nuoruudessani asunut sellaisissa paikoissa, joissa on joutunut olemaan tosi hiljaa. Tuntuu kuin olisi palannut siihen aikaan.
En tiedä, pitäiskö ruveta mattoja kutomaan jossakin ja siellä paukuttaa oikein kunnolla.
En oikeastaan tiedä, miten saisin itseni metelöimään ja pitämään mölyä. Jotenkin vaan ärsyttää asunto, jossa asumisen äänet kuuluvat noin selvästi. Tulee ihan selvästi selllainen ääniahdistus tai mikä lienee. Korvatulpilla ja kuulokkeilla on tosiaan käyttöä.
Ikävä tilanne. Helpottaisiko yhtään jos pitäisit radiota hiljaa (tai kovempaakin) päällä? Valitsisit sellaisen kanavan josta itse nautit ja antaisit sen olla vähän niinkuin taustaäänenä.
VastaaPoistaItsestäni ainakin tuntuu, että hiljaisuudessa kaikki pienetkin äänet korostuvat ja tuntuvat isommilta kuin taustaäänien kanssa. Meillä kuuluu kolmesta suunnasta ääniä tasaisesti. Ennen yläkerrassa asui kanta-astuja, mutta päätin heti yrittää jättää sen "huomiotta". Ei niin ettenkö sitä olisi kuullut, mutta niin että päätin olla ärsyyntymättä siitä. Reilut 5 vuotta kuuntelin ainakin sitä kanta-astuntaa ja sitä kun heidän kissansa tiputteli tavaroita tms.
Ainakin jos se nuoruuden paikkasi tuo sinulle ikäviä muistoja niin yritä ehdottomasti päästä tuosta mieliyhteydestä eroon. Se vie sinua vain taaksepäin. Jos paikka taas tuo sinulle hyviä muistoja, niin ehkä siitä on jopa apua??
Hyvää viikonloppua sinulle =)
Birgitta, en oikeastaan osaa olla sillai, että taustalla on musiikkia. Joko kuuntelen musiikkia tai sitten luen tai teen jotakin.
VastaaPoistaTämä talo vaan elää niin voimakkaasti. Rakennettu joskus 90-luvulla kait halvalla, niin elämisen äänet kuuluvat liiankin selvästi. Niin, yksi vaihtoehto olisi olla kiinnittämättä huomiota. Olenkin eilen yrittänyt olla niin ja pakottanut itseni tekemään asioita, jotka vähän meluavat.
Huomasin vain, kun olin kylässä, niin siellä pystyi olemaan ihan normaalisti. Juteltiin ja oltiin ja siellä ei kukaan naputellut eikä kolistellut. Saisipa asua sellaisessa.
Tuossa asunnossa tosiaan kuuluu vessassakäynti, suihku, tv:n ääni, isolla porukalla jopa puhe. Siis todella tietää, kun toinen on kotona. Hissi kanssa kuuluu ihan kuin itse käyttäisi. Jossakin paikassa vaan rakennetaan asunto sillai, että todellakin tekeminen kuuluu.
Mulla kait tuo ärysytys syntyi, kun alettiin naputtelemaan, kun teen jotakin esim. puhun puhelimessa tai olen tietokoneella. Ja toi tietokoneasia on vieläkin ratkaisematta.
Kait mun vaan pitäisi jotakin keksiä ja yrittää elää niin, että itsekin kolistelen normaalisti enkä liikaa ajattele muita. Pitäisi saada itsekin olla ja elää. Ei liika varominen tee hyvää. Se alkaa vaan ahdistaa. Mutta tietokoneela en osaa kunnolla työskennellä, jos joku koputtaa tai naputtaa patteriin. Oma keskittyminen kärsii.
Kiitos, samoin sulle. :)
Voi, tuo kuullostaa kyllä todella ikävältä. On se kummallista, että nykyaikana (kai 90-luku kuuluu nykyaikaan) vielä rakennetaan noin huonoja äänieristeitä taloihin.
VastaaPoistaVoitko sä hakea toista asuntoa? Tai olethan sä varmasti sitä jo miettinytkin...
Birgitta, eikö olekin kumma, että äänieristys voikin olla noin huono. Ehkä hajoaa koko kämppä ja raoista kuuluu elämisen äänet. Hoh hoijaa.
VastaaPoistaKatselenhan mä samalla muita asuntoja, mutta harmittaa aina olla se, joka väistää ja lähtee. Olisi joskus jonkun muun vuoro.