lasimaalausikkunamuokkaus ja muuta jupinaa

Mä aina välillä suunnittelen tähän blogiin jotakin yhtenäistä teemaa, mutta sitten se jää. Ja tämä teksti jatkuu elämän ihmettelynä.

Nyt on taas monta hajottavaa asiaa elämässä menossa. Mun keino on aina ollut, että yritän olla ajattelematta. Se toimii jonkin aikaa, kunnes koko korttitalo sortuu ja siinähän sitten koetaan ahdistusta.

Huomaan, että mun on naamakkain tosi vaikea ilmaista vihan tunnetta tai jämäkkyyttä, vaikka aihetta olisikin. Olen tottunut liikaa itseäni joissakin tilanteissa hillitsemään ja en uskalla oikein sanoa mitään. Kait pelkään, että tilanne vaan pahenee, mistä mulla on jo kokemusta.

Työpaikassani en ole taaskaan päässyt helpolla. Kyllästyttää tämä tällainen, mutta toivon, että joku päivä olen jämäkämpi ja uskallan sanoa vastaan tai mennä suoraan puhumaan, jos jokin asia vaivaa.

Onpa elämssä aina uutta opittavaa. Ja kait joutuu niitä tilanteita kokemaan kunnes oppii.

Jossakin lehdessä oli hyvä sarjakuvateksti. Siinä sanoo toinen toiselle, että virheitä tekemällä oppii. Siihen toinen vastaa, että nyt virheitä tekemään, oppisi paljon.