Aloitin eilen Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan: Tempperamentti, stressi ja elämänhallinta, jonka luin loppuun tänä aamuna. Olipa tosi mielenkiintoinen kirja ja valoitti tätäkin asiaa uudella tavalla.
Poimittua:
- tempperamentti on toimintatyyli tai tapa reagoida
- tapa reagoida omiin sisäisiin tiloihin on myös tempperamenttia
- kaikesta kasvatuksesta huolimatta ihminen säilyy yksilönä läpi elämän
- tempperamentti selittää sen, miksi emme muutu toistemme klooneiksi, vaikka kasvaisimme yhdessä ja kävisimme läpi täsmälleen samat kokemukset
- aikuisen ihmisen tempperamentti tulee parhaiten ilmi poikkeus- tai ääriolosuhteissa
- taipumus herää itsestään, mutta käytöksen ihminen määrää itse
Sitten tuossa kirjassa on mielenkiintoinen osuus sosiaalisuudesta. Sosiaalisuus on siis seurallisuutta eikä sosiaalisia taitoja.
Sosiaalisuus ei siis viittaa ihmisen sosiaalisiin taitoihin ja kykyyn tulla toimeen muiden kanssa vaan haluun olla ihmisten kanssa.
Sosiaalisuus on synnynnäinen tempperamenttipiirre, kun taas sosiaaliset taidot ovat opittuja.
Voi myös olla sellainen ihminen, joka haluaa jatkuvasti ihmisten seuraan, vaikka on vailla sosiaalisia taitoja.
Tärkeätä muistaa, että vaikka ihminen ei olisi kovinkaan seurallinen, hän voi hallita sosiaaliset vuorovaikutustilanteet erinomaisesti.
Tempperamentti vaikuttaa siihen, mistä ihminen innostuu, mikä on hänestä hauskaa, ja mitä hän mieluiten välttää. Tempperamentti vaikuttaa siihen, mikä kenenkin mielestä on hyvä elämä ja selittää, miksi olen tällainen kuin olen, ja miksi en ole muuttunut toisenlaiseksi kaikista yrityksistäni huolimatta.
Nyt ymmärrän joitakin piirteitäni tempperamenttipiirteiksi kuten epäjärjestelmällisyys kotona, mutta töissä pystyn tosi järjestelmälliseen ja pikkutarkkaan työhön. Ja olen temperamentiltani keskisosiaalinen eli viihdyn ihmisten seurassa, vaikka välillä tarvitsen yksinoloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti